Koirakoulua

Nanni antaa Omenalle kyytiäUnohdin ihan viimeksi kertoa, että tapasimme toissa viikolla yhtenä aamuna koirien kanssa kotipihallamme pupun. Tai eihän se mikään pieni pupu ollut, ihan iso rusakko. Olimme olleet jo hetken aikaa pihalla, kun se ilmestyi pihaamme ilmeisesti naapurin puolelta. Ehdin jo säikähtää, että nyt lähtevät koirat ihan varmasti sen perässä juoksentelemaan pitkin naapurustoa, mutta mitä vielä. Peppi otti pari haukahteluhyppyä kohti rusakkoa, mutta pysähtyi heti, kun kielsin sitä. Ja Nanni ja Omena eivät edes huomanneet koko rusakkoa, vaikka se oli varmaan kymmenen metrin päässä niistä. Kiltisti kaikki kolme lähtivät sisälle, kun niitä kutsuin, ja rusakkokin jatkoi verkkaisesti matkaansa rauhallisemmille laidunnusmaille. (Niitä voi kyllä olla tästä naapurustosta aika vaikea löytää, sen verran monessa pihassa on koira jos toinenkin.)

Nyt ei samanlaista tilannetta toivottavasti enää pääse syntymään, sillä Niko urakoi viime tiistaina ja laittoi verkkoaitaa niihin kohtiin, joissa pensasaidassa oli koiran mentäviä aukkoja. Torstaina Niko rakensi myös portin. On paljon mukavampi ulkoilla koirien kanssa, kun ei ihan koko aikaa tarvitse olla vahtimassa, milloin joku kolmesta päättää lähteä tutkimusmatkalle oman pihan ulkopuolelle. Nannia kun kovasti kiinnostaisivat naapurien pihat, Peppi on välillä äkäinen ohikulkeville koirille ja Omena vaan juoksee välillä niin päättömästi ympyrää, ettei se siinä taida paljoa ehtiä ajatella, mihin saa mennä ja mihin ei.

Viime viikon maanantaina alkoi minulla koirakoulu, kun olin Trainer’s Choicen Hienosti hihnassa -kurssin luennolla koiran oppimisesta ja kouluttamisesta. Viime keskiviikkona oli ensimmäinen käytännön harjoituskerta, jossa Omena oli sitten mukana. Aluksi kuivaharjoittelimme palkitsemistekniikka ilman koiraa “palkkaamalla” koiraa esittänyttä pahvimukia niin nopeasti kuin mahdollista – ei ihan helppoa tällaiselle aloittelijalle, kun jokaisen palkkaamisen jälkeen piti käydä perusasennossa eli seisoa suorana kädet sivulla ja harjoituksesta otettiin aika, ja vain “koiran suuhun” (mukiin) osuneet namit laskettiin. Vaan oli se mukin palkkaaminen silti aika lailla helpompaa kuin tuollaisen pikkusintin palkkaaminen. 🙂 Siinä sain kyykistellä ja olla todella nopea, että nami löysi tiensä Omenan suuhun ja vielä oikeaan aikaan. Harjoituksissa oli ajatuksena, että kouluttaja ei houkuttele koiraa saadakseen halutun käytöksen aikaiseksi, vaan koiran tulee tarjota itse tavoiteltua asiaa (tällä kertaa se oli kontakti kouluttajaan) ja silloin se välittömästi palkataan. Kuullostaa yksinkertaiselta, eikös? Omena oli vähän ihmeissään kaikesta (se jätettiin välillä yksin autoon ja paikka ja ihmiset olivat vieraat eikä niihin päässyt tutustumaan) ja se unohtui usein tuijottelemaan ja haistelemaan. Ihan putkeen ei siis ekat harjoitukset menneet. Kotiläksyksi saimme jatkaa tehtyjä harjoituksia sekä kokeilla kosketuskeppiä.

Nyt olemme harjoitelleet kosketuskeppiä, eli keppiä, jonka nokassa on pallo (upeasti askartelin sellaisen tennispallosta, kepistä ja roudarinteipistä).  Koiran pitäisi koskettaa palloa kuonollaan, mistä se sitten palkataan toisessa kädessä olevalla namilla. Alku oli aika hankalaa, mutta nyt Nanni ja Omena ovat jo pikkaisen päässeet juonesta kiinni. Nanni tosin on sitä mieltä, että homma pitää pystyä hoitamaan makuultaan, ja niinpä se jää välillä nuolemaan namikättä sen sijaan, että nousisi ja siirtyisi tökkäämään palloa. Peppi ei oikein ole hoksannut homman ideaa, vaan se istuu, makaa, nousee takatassuilleen… ja lopulta kuopii namukättä etutassullaan, kun mikään se temppu ei toimi.

Torstaina kävimme Omenan kanssa myös kasvattajalla Annella näytillä ja touhuamassa siellä olleiden seitsemän ja puoli viikkoisten pentujen kanssa. Kyllä ne olivatkin pieniä, vaikea uskoa, että vain kuukausi sitten Omenakin on ollut yhtä pieni. Omenalla oli Annen mukaan hampaat kunnossa, kauniit silmät, eikä se ollut liian laiha. Tumman puoleinen se edelleen on, mutta toivotaan, että se siitä vaalenee. Anne mittasi Omenan, ja se oli 24,5 senttiä korkea. Ei taida mennä enää kauaa, kun se saa Nannin kiinni. (Nannia ei ole mitattu, mutta arvelisin, että se on vain 29 senttinen. Pikku kirppu siis. :)) Omena kävi maanantaina rokotuksella, se täytti sunnuntaina 12 viikkoa, ja siellä se painoi jo 3,7 kiloa.

Minulla alkoivat tänään työt, ja voi ollakin, että ne vievät näin aluksi aika lailla aikaa ja voimiakin. Niinpä voi olla, että seuraavaa kirjoitusta joudutaan hetki odottamaan, yritän kyllä kirjoittaa taas ensi viikolla, kun harjoittelua Omenan kanssa on vähän enemmän takana. Siihen asti, Hau!

This entry was posted in Yleistä and tagged , , , , , , . Bookmark the permalink.

Kommentoi Facebookissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *