Sairastelua ja kiireitä

Niinhän siinä kävi, kuten arvelinkin, eli työt alkoivat ja aika ja voimat on olleet kortilla. Lisäksi on ollut sitten kaikkea muuta, kuten viime viikonloppuna tulevan kälyn polttarit Jyväskylässä (kivaa!) ja sekä mun että koirien sairastelua (ei todellakaan kivaa!).

Tiistaina Nannilta puhkesi anaalirauhanen. Se oli tapahtunut aamupäivästä, mutta tajusimme tilanteen vasta iltapäivällä, kun tulimme kotiin töistä ja asioilta. Päästiin onneksi eläinlääkäriin päivystykseen Tuhatjalkaan vielä samana iltana. Soitin kyllä ensin kunnalliseen päivystykseen, mutta siellä eläinlääkäri oli vielä navetassa eikä osannut sanoa, kuinka myöhään menisi, ennen kuin voisi meidät ottaa vastaan, ja suositteli soittamaan tuonne Tuhatjalkaan. Kunnallinen eläinlääkäri oli onneksi jo puhelimessa osannut tehdä diagnoosin ja kertoa, mitä pitää tehdä, joten kauheaa paniikkia mulla ei ollut. Ja hyvä niin, kauheassa paniikissa eläinlääkärireissu ois voinut olla aika hankala, sillä meidät vastaanottanut eläinlääkäri oli kyllä miellyttävä ja ammattitaitoisen oloinen, mutta suomen kieli oli vielä hiukan hakusessa. Lääkäri siis teki saman diagnoosin, rauhoitti Nannin ja rauhoituksessa haava oli putsattu ja toinenkin anaalirauhanen tyhjennetty. Aiemmista nukutuksista Nanni on vironnut tosi nopeasti, mutta nyt se oli tosi uupunut ja nukkui koko loppuillan. Seuraavana aamuna eivät kipulääke ja antibiootti oikein meinanneet upota, mutta sen jälkeen se on ollut ihan pirteä. Kauluri kaulassa toki vähän hidastaa menoa, mutta Nannin silmävaivojen takia meillä on sille hankittuna sellainen pelastusrenkaan näköinen puhallettava Pro Collar -kauluri, jonka kanssa elo on ainakin vähän mukavampaa kuin muovisen tötterön. Huomenna voisi jo yrittää ilman kipulääkettä, antibioottikuuri jatkuu vielä viisi päivää, ja kauluriakin pitää pitää, kunnes peppu on täysin parantunut.

Kyllä näin jälkikäteen tuntee itsensä tosi tyhmäksi, ettei huomannut ajoissa, että rauhasissa on liikaa tavaraa. Nyt kyllä osaa ajatella, että Nanni istui muutamana päivänä vähän hassusti, eikä kuulemma oikein suostunut käskettäessä istumaan, mutta… Sillä on ollut aiemminkin tapana istua välillä ihmeellisesti kenossa, ja välillä tuntuu muutenkin, että siltä on näön sijaan menossa kuulo. Nyt sitten osaa ehkä tarkemmin seurata merkkejä ja toivottavasti jatkossa huomaa ajoissa, jos ongelmia on tulossa.

Omenakaan ei oo selvinnyt ihan ilman hankaluuksia, se oli tänä aamuna pistänyt nenänsä väärään paikkaan ja sitä oli pistänyt mehiläinen kirsun päähän. Ei se vinkaissut tai mitään, mutta kun ois pitänyt tulla aamupissalta sisälle niin se vain jäi makaamaan pihalle. Nostin sen sisälle ja kun se vaikutti jotenkin vetelältä, niin hoksasin kurkata sitä vähän tarkemmin, ja niinhän sillä sojotti mehiläisen piikki kirsussa. Siinä sitten etsin kyytablettia ja koirien ensiapuohjeesta sopivaa annosta ja eikun tabletti huhmareessa murskaksi, kermaviilin sekaan ja kuppi koiran eteen. Toimi kyllä kuin laastari lapsilla, tuskin oli Omena saanut kuppinsa nuoltua puhtaaksi, kun se jo oli ihan pirteä. Eikä siitä kyllä sen jälkeen ole huomannut, että mitään ois sattunutkaan, mitä nyt vatsa oli vähän löysällä ilmeisesti kortisonista.

Minäkin tosiaan sairastelin vähän tuossa alkuviikosta, ja yhdistettynä viime viikolla alkaneisiin töihin ja polttaririentoihin ja tiistaiseen eläinlääkäripäivystyskeikkaan tuloksena oli se, että menimme Omenan kanssa keskiviikkona koirakoulun kolmannelle kerralle tekemättä kertaakaan kotiläksyjä. Viime viikolla oli ollut toinen kerta, jolloin kerrattiin ekan kerran harjoituksia. Nyt paikalla oli sekä Jaana että Tommy Trainer’s Choicesta ja tarkoituksena oli siirtyä harjoittelemaan vastaehdollistamista ja sen avulla ohittavien koirien sietämistä. Ideana oli palkata koiraa silloin, kun näköpiirissä on toinen koira ja oma koira katsoo sitä. Aluksi koirakoululaisilla oli yksi kerrallaan koira mukana, ja Jaana kulki heidän koiransa kanssa ohittavana koirana. Sitten samaa harjoitusta tehtiin niin, että meistä vuorollaan aina yksi oli ohittava koira ja toinen sitten katseli ja palkkasi omaansa. Aluksi välimatka oli tosi pitkä, mutta pitihän Omenan alkuun murista Jaanan koiralle. Se oli kyllä melko huvittavaa, kun meidän kirpun kokoinen koira murisee suu täynnä ruokaa isolle kultaiselle noutajalle. Aika pian Omenakin kuitenkin hoksasi, että syöminen on mukavampaa kuin muriseminen, ja niinpä mekin päästiin melko lähelle ohittavaa koiraa. Ohittavana koirana olo olikin sitten vaikeampaa, kun niitä kotiläksyjä ei oltu tehty, joten Omena ei oikein ottanut muhun kontaktia vaan tuijotteli sitä harjoittelevaa koiraa ja vähän haukahtelikin. Kotiläksyksi siis saatiin paljon kontaktiharjoituksia ja hihnassa kävelyn harjoittelua vapaana ilman hihnaa, se kun tuntuu Omenaa kovasti häiritsevän. Nyt siis täytyy emännän ottaa ryhtiliike, niin kyllä se siitä lähtee sujumaan.

Tuota vastaehdollistamista olisi hyvä jossain vaiheessa päästä kokeilemaan myös Nannin lapsikammoon – tai siis siedättämiseen lapsiin niin, etteivät ne Nannia niin kammottaisi. Tarvitsisi vain löytää jostain muutama hyväkäytöksinen ja pitkäpinnainen mutta tarpeeksi pieni lapsi, jotka jaksaisivat toimia mun harjoitusavustajina. Ensi viikolla ois tarkoitus Omenan kanssa mm. käydä katsomassa lehmiä ja tapaamassa lapsia, täytyykin varmaan samalla reissulla kysyä, josko noista lapsista saisi harjoituskappaleita. 🙂

This entry was posted in Yleistä and tagged , , , , , , , , , , , . Bookmark the permalink.

Kommentoi Facebookissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *