Enpä kyllä enää Nannin pentuajasta muistanutkaan, miten täyspäiväisesti aika kuluu pennun kanssa touhuillessa ja sen touhuja seuraillessa. Paljoltihan meillä elämä on ollut kotikoirailua ja siinä sivussa asioiden opettelua, mutta onhan sitä taas tullut ihan tarkoituksellisestikin touhuttua.
Viime viikon maanantaina kävimme Hervannassa serkkuni ja hänen poikaystävänsä luona kylässä. Tarkoitus oli erityisesti käydä tutustumassa marsuihin, mutta paljon enemmän ihmetystä herätti kaupungin hälinä (bussit, ohi ajavat autot, vastaan tulevat polkupyörät, toiset koirat, lapset…). Omena kulki hihnassa mukana melko hienosti ottaen huomioon, että se oli ekaa kertaa liikkeellä yksin ja vieraassa paikassa. Toki aika ajoin piti pysähtyä istumaan ja ihmettelemään ja vähän pureskella hihnaakin. Ja välillä Omena ei jaksanut kävellä itse, vaan leikki Paris Hiltonin sylikoiraa.
Marsut eivät saaneet Omenaa juuri korvaansa lotkauttamaan, serkkuni ja hänen poikaystävänsä olivat paljon kiinnostavampia. Marsujen jättämät hajureitit sen sijaan kiinnostivat kovasti, ja taisi Omena niitä marsujakin vähän käydä haistelemassa häkin raosta. Mutta ehkä parasta Omenasta kuitenkin oli se, että siellä oli pöydän alla matto, jolla oli hyvä ottaa kunnon päivätorkut. (Meillä ei kotona sattuneesta syystä ole kuin yksi ainoa matto, joka kyllä kuin ihmeen kaupalla on säästynyt sekä lammikoilta että koirien tuhovimmalta.)
Keskiviikkona päästiin ihmettelemään oikeaa ruohonleikkuria – normaalisti meillä sen homman hoitaa robottileikkuri, joka on paljon pienempi ja hiljaisempi. Eipä Omena ollut moksiskaan tuosta pahaäänisemmästä laitteestakaan. Paljon suuremman säikähdyksen aiheutti pihaan polkupyörällä kaartanut naapurin isäntä, ja hänkin onnistui säikyttämään lähinnä Nannin ja minut. 🙂 Mutta pitihän Omenankin vähän tarkemmin ilmestystä tuijottaa, kun kerran Nanni sitä niin kovasti haukkui. Rähinästä huolimatta myös Nanni sai kutsun naapuriin Ricoa moikkaamaan.
Omena olikin naapurissa kuin vanha tekijä, Nanni sen sijaan ei oikein muistanut, että Rico on vanha tuttu, ja niinpä sen piti vähän rähistä, ihan varmuuden vuoksi. Koko vierailun ajan Nanni suhtautui Ricoon varovaisesti ja pyrki mieluummin minun jalkojeni viereen turvaan. Omena puolestaan touhusi pitki pihaa ja juoksi kilpaa Ricon kanssa pallon perässä. Enemmänkin se olisi ehkä halunnut leikkiä, mutta Rico-kehveli oli niin kovin kiinnostunut vaikeammin saavutettavasta Nannista, ettei se vielä lämmennyt painimatseihin Omenan kanssa.
Torstaina koirat pääsivätkin kansainvälisiin tunnelmiin, kun saimme 
vieraan Australiasta. Muutaman päivän ajan koirat saivatkin ihmetellä käsittämättömiä höpöttävää isäntäväkeä, kun suurin osa ihmisten välisistä keskusteluista käytiin englanniksi. Ja ihan hyvin nuo tulivat juttuun Gemman kanssa, kun hän niille englanniksi jutteli.
Perjantaina kävimme taas Omenan kanssa haistelemassa suurta maailmaa, tällä kertaa Tampereen keskustassa. Siellä oli vielä Hervantaakin ihmeellisempää, mutta rauhassa edettiin ja niin kertyi taas uusia kokemuksia vilkkaammasta liikenteestä. Tapasimme myös pienen valkoisen Osku-herran, jonka kanssa pienen arkailun jälkeen tehtiin varovaista tuttavuutta. Leikkiäkin olisi varmaan ollut kiva, mutta se ei oikein onnistunut hihnassa vilkkaan tien reunamilla.
Samalla reissulla kävimme myös tapaamassa ystäväni ja hänen Vellu-koiraansa. Omena oli jo kaupunkiseikkailusta melko väsynyt eikä hirveästi jaksanut touhottaa, ja niinpä sekin tapaaminen sujui hyvin. Vellu on hieman arka ja hyvin tarkka omasta tilastaan, ja kovasti touhottaessaan Omena olisi saattanut ärsyttää sitä kovinkin. Nyt Vellu tyytyi hieman murahtelemaan, jos Omena eksyi liian lähelle. Suurimman osan vierailua Omena nukkui ja Vellu tarkkaili sitä turvallisin välimatkan päästä.
Lauantaina oli punnituspäivä. Peppi ja Nanni olivat molemmat pudottaneet painoaan kahdessa viikossa parisataa grammaa, dietti siis toimii ja jatkuu vielä toistaiseksi. Omena painoi 2,9 kiloa, eli vaikka olenkin toisinaan ollut hieman huolissani sen syömisestä, niin painoa on kuitenkin tullut. Vaihdoimme ruokaa loppuviikosta Golden Eagleen, ja tuo uusi ruoka ei ole oikein Omenalle maistunut, täytynee siis palailla takaisin Royal Caniniin.
Tämän viikon alkupuoli onkin ollut sitten tutustumista lapsiin. Siskoni oli käymässä kolmen alle viisivuotiian lapsensa kanssa ja myös Nikon serkku kävi tyttärensä kanssa kylässä. Nanni suhtautuu lapsiin hyvin epäileväisesti, ja niinpä se koitti suurimman osan aikaa vältellä lapsia. Muutamia kertoja sekin kuitenkin uskaltautui tekemään siskontyttöjeni kanssa tarkempaa tuttavuutta, kun nämä malttoivat pysytellä tarpeeksi kauan hiljaa paikallaan. Omenakin vältteli lapsia aluksi, mutta melko pian uteliaisuus voitti ja se kävi varovaisesti nuuskimassa tyttöjä. Rapsuteltavaksikin se malttoi asettua. Myös vuoden ikäinen siskonpoikani, joka vielä liikkuu konttamalla, kiinnosti Omenaa kovasti. Häntä Omena koitti muutamaan otteeseen saada mukaan leikkimään haukahtelemalla ja pienillä hypyillä. Onneksi Omena ei kuitenkaan käyttänyt hampaitaan lapsiin, ja niin molemmille jäi tapaamisesta varmasti mukavia muistoja.
Peppi on suhtautunut yllättävän rauhallisesti kaikkeen touhuun ja tohinaan. Suurimman osan ajasta se tarkkailee pienempien touhuja sopivan välimatkan päästä, ulkona mieluiten portailta. Omenakin saa jonkun verran härnätä sitä, ennen kuin se murahtaa ja ilmoittaa, että nyt riittää.
Loppuviikko meillä meneekin enemmän ja vähemmän Kuninkuusravien merkeissä. Koirat tosin jäävät Nikon kanssa kotijoukoiksi, kun minä lähden raviyleisöksi isäni ja veljeni kanssa. Mutta varmaan pitäisi tässä joku tiistai lähteä ilmaisraveihin Omenan kanssakin, niin päästäisii ihmettelemään noita isoja otuksiakin. Nanni ei hevosista perusta, vaan nostaa hirveän metelin, jos niitä telkkarissa näkyy. Emme sitten ole sen kanssa elävien yksilöiden kanssa tuttavuutta tehneetkään.
Ensi viikolla alkaa mulla ja emännällä koirakoulu, menemme Trainer’s Choicen Hienosti hihnassa -kurssille. Siitä enemmän seuraavalla kerralla, siihen asti Hau!
